|
Äänenkorkeus on suure, jolla mitataan koettua äänen aistimuksen korkeutta. Sillä tarkoitetaan myös usein äänentaajuutta, vaikkakin ihmisen kokema äänenkorkeus riippuu myös monesta muusta tekijästä. Äänenkorkeuden ilmaisemiseksi on kehitetty monia asteikkoja, jotka pyrkivät muodostamaan yhteyden ihmisen äänenkorkeusaistimuksen ja äänentaajuuden välille.
Kokeelliset äänenkorkeusasteikotKokeellisesti määritellyissä äänenkorkeusasteikoissa käytetään yleensä yksinkertaisia yhden ääneksen ääniä. Monimutkaisimmilla äänillä äänien käsittely kuuloaivokuorella on myös monimutkaisempaa, jolloin aistittuun äänenkorkeuteen vaikuttaa monta muuta seikkaa. Meli-asteikkoMeli-asteikko on subjektiivisilla testeillä määritelty asteikko, jonka tekemisessä koehenkilöitä on pyydetty kertomaan milloin äänenkorkeus kuulostaa esimerkiksi kaksinkertaiselta. Keskiarvoistamalla on päädytty meli-asteikkoon. Taajuuden kaksinkertaistuminen vaikuttaa äänenkorkeuden kaksinkertaistumiseen aina vajaaseen 1 000 hertsiin asti, jonka jälkeen melien suhde hertseihin muuttuu logaritmiseksi eli taajuuden kaksinkertaistuminen ei enää kaksinkertaista melimäärää. Bark-asteikkoBark-asteikossa on lähdetty kriittisen kaistan käsitteestä ja päädytty asteikkoon, joka muodoltaan muistuttaa paljon meli-asteikkoa — 1 Bark on noin 100 meliä. ERB-asteikkoERB-asteikko on uusin suosittu äänenkorkeusasteikko, joka perustuu korvan basilaarikalvon resonointipaikan ja äänenkorkeuden suhteeseen. ERB-asteikko on meli- ja Bark-asteikkoja tarkempi lähinnä korkeilla taajuuksilla, joilla äänenkorkeutta on vaikeampi havainnoida. ERB-asteikkoa approksimoi kaava: Logaritminen äänenkorkeusasteikkoMusiikissa käytetään yleensä sävelkorkeusasteikkoa, joka on suurin piirtein logaritminen koko taajuusalueella (oktaavi-intervalli on taajuussuhde 1:2). |
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
Mercedes Car
This site monitored by SitePinger.net