17. tammikuuta – Noin 10 000 ihmistä jäi kodittomiksi, kun Etelä-Afrikan hallitus hävitti Unibellin hökkelikaupungin. Viranomaiset väittivät asuntoja laittomiksi ja syyttivät asukkaita luvattomasta oleskelusta alueella.
21. tammikuuta – VainikkalastaHaminaan matkalla ollut säiliöjuna suistui kiskoilta Vehkalahdella, jolloin kuudesta rikkoutuneesta vaunusta valui yli 200 tonnia öljyä maastoon. Onnettomuuden syyksi arveltiin radan heikkoa kuntoa.
25. tammikuuta – Työttömien määrän ilmoitettiin ylittäneen Suomessa 200 000 henkilön rajan. Työttömien määrä oli noussut Suomessa vuoden 1977 aikana nopeammin kuin missään muualla Euroopassa.
17. helmikuuta – Tanskalainen kansanedustaja Mogens Glistrup tuomittiin veropetoksesta yli viiden miljoonan kruunun (3,5 miljoonan markan) sakkoihin ja jälkiveroihin. Glistrup oli paljastanut, ettei hän ollut maksanut lainkaan veroja 1,5 miljoonan kruunun tuloistaan.
5. maaliskuuta – Somalian joukot kärsivät tappion Neuvostoliiton ja Kuuban tukemille Etiopian joukoille Ogadenin sodassa. Noin puoli miljoonaa Ogadenin alueella asunutta somalia pakeni Somalian puolelle.
17. maaliskuuta – Liberian mukavuuslipun alla purjehtinut säiliöalus Amoco Cadiz ajoi kovassa merenkäynnissä karille Ranskan rannikolla ja katkesi. Mereen joutunut öljy saastutti Englannin kanaalin rannikkoa parinsadan kilometrin matkalta.
1. huhtikuuta – SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen syytti Kiinan Suomen-suurlähetystöä karkeasävyisestä Neuvostoliiton vastaisesta toiminnasta ja vaati hallitusta puuttumaan asiaan.
9. huhtikuuta – Somalian hallitus kukisti armeijan eräiden ryhmittymien vallankaappausyrityksen. Ogadenin sodassa kärsitty tappio oli herättänyt armeijan keskuudessa laajaa tyytymättömyyttä maan diktaattoria Siad Barrea kohtaan.
20. huhtikuuta – Neuvostoliiton ilmapuolustus pakotti alas Pariisista Alaskan kautta Souliin lennolla olleen Korean Airin lennon 902 Murmanskin lähellä Neuvostoliiton ilmatilassa. Kone teki pakkolaskun Uhtuan Korpijärvelle 80 km Suomussalmelta koilliseen. Matkustajat kuljetettiin neljän päivän kuluttua Helsinkiin.[1]
20. huhtikuuta – Kaasuräjähdyksestä alkanut raivoisa tulipalo tuhosi hotelli Heinolanhovin. Hotellin siivooja ja vahtimestari saivat surmansa. Myös useita lähellä sijainneita rakennuksia vaurioitui.
11. toukokuuta – Tuhansia Zairen hallitusta vastustavia kapinallisia hyökkäsi Angolan puolelta Zairen eteläosassa sijaitsevalle strategisesti tärkeälle Kolwezin kaivosalueelle.
15. toukokuuta – Oikorata JämsästäJyväskylään avattiin liikenteelle. Tällä 53 km:n pituisella rataosalla on 9,5 km tunneleita. Rataosan rakennustyötä, joka oli kestänyt yli 13 vuotta, kuvattiin Suomen vaikeimmaksi.
26. toukokuuta – Verohallituksen pääjohtaja Mikko Laaksonen erotettiin virastaan. Laaksonen piti päätöstä ajojahtina.
10. kesäkuuta – 20 ihmistä sai surmansa Boråsin kaupunginhotellin palossa Ruotsissa. Räjähdysmäisen palon uhreista suurin osa oli koulun päättymistä juhlineita nuoria.
3. heinäkuuta – Suomalaisten rakennusliikkeiden yhteenliittymä sai satojen miljoonien markkojen arvoisen urakan Kaija ja Heikki Sirénin suunnitteleman kongressipalatsin rakentamiseksi Irakin pääkaupunkiin Bagdadiin.
11. heinäkuuta – Ainakin 250 ihmistä sai surmansa Tarragonan kaupungissa Espanjassapropaanikaasua kuljettaneen rekka-auton törmättyä leirintäaluetta rajaavaan muuriin. Säiliöauto räjähti törmäyksessä, jolloin palavaa kaasua sinkoutui laajalle alueelle.
17. syyskuuta – Raju maanjäristys surmasi 25 000 ihmistä Iranin koillisosassa. Minuutin kestäneen järistyksen keskus oli Tabasin kaupungissa, jonka 12 000 asukkaasta suurin osa kuoli tai loukkaantui.
27. syyskuuta – Turun raastuvanoikeudessa alkoi Salora-jutun oikeuskäsittely. Yhtiön johtoa syytettiin veronkierrosta, mutta päähuomion veivät tunnetuille poliitikoille, mm. Kalevi Sorsalle ja Johannes Virolaiselle sekä kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikölle Bror Wahlroosille, lahjoitetut stereolaitteet.
30. syyskuuta – Hangon edustalla kuoli 10 nuorta veneonnettomuudessa. Viikinki-huvivene oli joutunut pois laivareitiltä, törmännyt kariin ja uponnut. Veneestä oli ammuttu hätäraketteja, mutta pelastustoimet käynnistyivät hitaasti eivätkä ehtineet ajoissa. Yhtä merivartijaa ja yhtä pursimiestä vastaan nostettiin syytteet kuolemantuottamuksesta.
13. marraskuuta – Liikkeenharjoittaja Pekka Siitoin tuomittiin Helsingin raastuvanoikeudessa viideksi vuodeksi vankeuteen kirjapaino Kursiivin tuhopoltosta. Kirjapainossa oli sytytetty tulipalo 26. marraskuuta1977. Myös neljä muuta juttuun osallista tuomittiin eripituisiin vankeusrangaistuksiin.
20. marraskuuta – Presidentti Urho Kekkonen sanoi, etteivät Neuvostoliiton johto ja puolustusministeriö esittäneet Suomelle yhteisiä sotaharjoituksia. Kekkonen piti liikkuneita tietoja länsimaiden lehdistön yrityksenä häiritä Suomen ja Neuvostoliiton suhteita.