|
Article on other languages:
|
Arkeeinen aioni on geologinen ajanjakso 3,8–2,5 miljardia vuotta sitten. Arkeeista eonia edelsi eloton Hadeeinen aioni. Arkeeisen kauden alussa alkoi elämä, joka oli bakteerien kaltaisia alkeistumaisia. Niistä on jäänyt jäljelle kerrostuneita bakteerimattoja, stromatoliitteja. Viimeistään kauden lopulla sinibakteerit alkoivat yhteyttää. Monet tutkijat sanovat Maan olleen kaudella huomattavasti nykyistä lämpimämpi, minkä toiset tutkijat kiistävät. Aurinko oli nykyistä himmeämpi, ja paksu hiilidioksidikasukehä lämmitti maata. Arkeeista aionia on nimitetty myös arkeotsooiseksi aioniksi.
Arkeeinen aioniKaudella syntyivät mantereet. Viimeistään kauden lopulla maan geologia oli nykyisenlaisine mannerliikuntoineen ja muine tektonisine tapahtumineen. Tulivuoritoiminta oli huomattavasti nykyistä voimakkaampaa, ja maalämpö kauden alussa kolme kertaa nykyistä voimakkaampi, ja kauden lopussa kaksi kertaa nykyistä voimakkaampi. Useimmat arkaaisen kauden sedimentit ovat toisin kuin myöhemmän proterotsooisen kauden sedimentit, syvän veden metamorfisia kiviä. Kaudelle tyypillinen vihreäkivi liittyy saarikaariin. Arkeeisella kaudella syntyi 7% nykyisistä mennerytimistä, kratoneista. Karbonaattikivet ovat harvinaisia, mikä viittaa suureen veteen liuenneen hiilihapon määrään. Elämän arvellaan syntyneen 4,0–3,5 miljardia vuotta sitten, joissain tarkasteluissa vasta noin 3,2 miljardia vuotta sitten. Elämä oli tällä kaudella yksisoluisia, alkeistumallisia. Sinibakteerien kaltaiset eliöt kasautuivat kerrostuessaan stromatoliitteiksi kauden alusta lähtien. Varsinaisia eubakteereja on löydetty vain vähän. On myös löydetty fossiilisia äärioloihin sopeutuneita ekstremofiileja, jotka kuuluvat arkkibakteereihin. Aitotumaisten fossiileja ei tunneta tältä ajalta. Luultavasti kaasukehässä ei ollut juurikaan happea, mistä on kiistelty. Yhteyttäminen syntyi tällä kaudella (sinibakteerit eli sinilevät). On teoretisoitu, että osa alkeellisista tumattomista solutyypeistä olisi kuollut viimeistään arkeeisen kauden lopussa sukupuuttoon. Kauden alussa suurin meteoriittipommitus hiljeni. Yleensä tutkijat ovat sitä mieltä, että arkeeisella jaksolla Maan ilmakehä oli kasvihuoneilmiön takia jopa kymmeniä asteita nykyistä kuumempi, mutta lämpötilaltaan alle 100 °C. Korkea lämpötila johtui kasvihuonekaasuista. Toisten mielestä Maa olisi ollut suunnilleen yhtä viileä kuin nyt. Arkeeiella kaudella aurinko oli nykyistä himmeämpi, sen kirkkaus oli vain 75 % nykyisestä, mikä olisi tuottanut nykyisenlaiella ilmakehällä kasvihuoneilmiöineen noin -5 asteen pintalämpötilan.[1] Kauden jako
Paikallisia kerrostumia
Katso myösLähteet
|
|||||||||||||||||||||||||||
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
Mercedes Car
This site monitored by SitePinger.net