|
Article on other languages:
|
Boston on Massachusettsin osavaltion pääkaupunki, joka sijaitsee Yhdysvaltojen itärannikolla noin 320 km New Yorkista koilliseen. Se on osavaltion suurin kaupunki. Bostonin väkiluku on noin 600 000. Laajemmalla metropolialueella asuu noin 5,7 miljoonaa ihmistä. Boston on Yhdysvaltain vanhimpia kaupunkeja. Sen perustivat Englannista saapuneet puritaanisiirtolaiset vuonna 1630. Bostonin esikaupungissa Cambridgessä sijaitsee Yhdysvaltojen vanhin yliopisto Harvard, sekä Massachusetts Institute of Technology (MIT).
MaantiedeYhdysvaltojen Census Bureaun mukaan Bostonin pinta-ala on 232,1 km² josta 125,4 km² maata ja 106,7 km² vettä. Veden osuus on 46%. Bostonin vanhin kaupunginosa on North End. Boston on New Yorkin ohella Yhdysvaltojen ainoita eurooppalaistyyppisiä tiiviitä kaupunkeja. Useimmat muut suurkaupungit ovat moottoriteihin tukeutuvia ja väljemmin rakennettuja. Väestö
TalousBostonin collegeilla ja yliopistoilla on tärkeä vaikutus kaupungin ja alueen talouteen. Ne eivät vain työllistä, mutta myös houkuttelevat korkean teknologian teollisuutta kaupunkiin ja lähialueille, kuten ohjelmisto- ja laiteyrityksiä sekä bioteknologiayrityksiä. Urheilu
Kuuluisia bostonilaisiaKuviaAiheesta muualla
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
Mercedes Car
This site monitored by SitePinger.net