Article on other languages:
- Alteració_(música)
- Posuvka
- Versetzungszeichen
- Alteratsioonimärk
- Accidental_(music)
- Alteración_(música)
- Altération_(solfège)
- 임시표
- Formerki_(tónlist)
- Alterazione_(musica)
- סימן_היתק
- Alteratie_(muziek)
- 臨時記号
- Znak_chromatyczny
- Acidente_(música)
- Альтерация
- Альтерація
- 变音记号
 |
del.icio.us |
 |
Digg |
 |
Furl |
 |
|
 |
Rojo |
| Add to OnlyWire |
Etumerkki on nuottikirjoituksessa käytettävä merkki, jonka avulla osoitetaan sävelen korotus tai alennus kromaattisella asteikolla tai kumotaan aiemmin tehty korotus. Etumerkintä puolestaan tarkoittaa pysyvästi voimassa olevaa etumerkkien yhdistelmää, joka voi muun muassa kertoa sävellajin duurimollitonaalisessa musiikissa.[1]
Sisällysluettelo |
Etumerkit tasavireisissä kromaattisissa sävelasteikoissa
- ♯ – korotus, eli ylennysmerkki, jota kutsutaan myös ristiksi, ylentää puoli sävelaskelta
– kaksoiskorotusmerkki- eli kaksoisylennysmerkki, jota kutsutaan myös kaksoisristiksi, ylentää kokosävelaskelen- ♭ – alennusmerkki, jota sanotaan myös b-merkiksi, alentaa puoli sävelaskelta
– kaksoisalennusmerkki eli kaksois-b-merkki, alentaa kokosävelaskelen- ♮ – palautusmerkki, palauttaa sitä ennen voimassa olleen ylennyksen tai alennuksen kyseisen tahdin ajaksi ennalleen[1]
Pysyvät ja tilapäiset etumerkit
Sekä korotus- että alennusmerkit voivat olla pysyviä tai tilapäisiä. Pysyvät etumerkit sijoitetaan nuottiviivaston alkuun. Niitä on kussakin sävellajissa tietty määrä, mutta C-duurissa ja a-mollissa niitä ei ole. Pysyvät etumerkit ovat voimassa koko sävellyksen ajan ja koskevat kaikkia saman nimisiä säveliä kaikissa oktaavialoissa, ellei niiden vaikutusta kumota tilapäisellä etumerkillä, esimerkiksi palautusmerkillä. Jos sävellaji vaihtuu kesken sävellyksen, voidaan kuitenkin vaihtumiskohtaan tahtiviivan eteen merkitä uuden sävellajin mukaiset etumerkit; tällöin samaan yhteyteen kirjoitetaan lisäksi palautusmerkit ennestään voimassa olevien pysyvien etumerkkien kumoamiseksi.
Tilapäisiä etumerkkejä käytetään, kun sävellajissa poikkeavasti käytetään siihen varsinaisesti kuulumattomia säveliä, muunnesäveliä. Nuottikirjoituksen kannalta myös harmonisen mollin korotettu 7. sävel sekä melodisen mollin korotetut 6. ja 7. sävel käsitetään muunnesäveliksi, vaikka niitä ei yleisyytensä vuoksi pidetä muunnesävelinä sanan varsinaisessa merkityksessä. Tilapäinen etumerkki kirjoitetaann välittömästi nuotin eteen. Se on voimassa vain siinä oktaavialassa, johon se on merkitty ja vain saman tahdin ajan, ellei sen vaikutusta jo sitä ennen kumota palautusmerkillä.
Kun sävellajissa esiintyy modulaatiota, jossa väliaikaisesti siirrytään toiseen sävellajiin, ei uusia pysyviä etumerkkejä läheskään aina merkitä, vaan niiden sijasta käytetään tilapäisiä etumerkkejä niiden sävelten kohdalla, jotka eivät kuulu alkuperäiseen sävellajiin.
Kaksoiskorotus- ja kaksoisalennusmerkit esiintyvät käytännössä yksinomaan tilapäisinä etumerkkeinä, sillä sävellajeja, joihin ne kuuluisivat vakinaisesti (esimerkiksi Gis-duuri tai Fes-molli), ei juurikaan käytetä.
Musiikin lajeissa, joissa on luovuttu perinteistä duuri-mollitonaalisuudesta (esimerkiksi Arnold Schönbergin 12-säveljärjestelmässä), ei pysyviä etumerkkejä käytetä vaan kaikki korotetut ja alennetut sävelet osoitetaan tilapäisillä etumerkeillä.lähde?
Mikrointervallimusiikin etumerkkejä
Mikrointervallit käsitetään yleensä kromaattisen sävelasteikon poikkeamina, joiden osoittamiseen tarvitaan omat etumerkkinsä. Vakiintuneita käytäntöjä ei kuitenkaan ole. Jo ¼-sävelaskelpoikkeamia edustavia etumerkkejä on ollut käytössä useita, jopa satoja. Muunkokoisille mikrointervalleille on olemassa sitäkin vähemmän merkintäkäytäntöjä, joten niitä käyttävät säveltäjät selittävät yleensä omat merkintätapansa teostensa partituureissa.[2]
Kuvissa olevien ¾- ja ¼-alennus- sekä ¼- ja ¾-ylennysmerkkien lisäksi yleisesti on käytetty muun muassa ylös- ja alaspäin osoittavia nuolia osoittamaan ¼-sävelaskelylennyksiä ja -alennuksia, sekä nuolia liitettynä ylennys- ja alennusmerkkeihin kuvaamaan ¾-ylennyksiä ja -alennuksia.[2]
Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 Suuri Musiikkitietosanakirja 2 C-Ha, s. 141. Keuruu: Weilin + Göös ja Otava, 1990. ISBN 951-35-4726-4.
- ↑ 2,0 2,1 Suuri Musiikkitietosanakirja 4 Kuul-N, s. 168. Keuruu: Weilin + Göös ja Otava, 1991. ISBN 951-35-4728-0.
