|
Article on other languages:
|
Jorma Jaakko Ollila (s. 15. elokuuta 1950 Seinäjoki) on Shellin ja Nokia Oyj:n hallitusten osa-aikainen puheenjohtaja ja huomattava suomalainen talousvaikuttaja. Hänen pääjohtajakaudellaan (1992–2006) Nokia nousi maailman johtavaksi ja suurimmaksi matkapuhelinyhtiöksi.
KoulutusJorma Ollilalla on yritysjohtajaksi poikkeuksellisen monipuolinen koulutus. Hän oli suvussansa ensimmäinen, joka hankki yliopistokoulutuksen. Ollila asui nuoruudessaan Kurikassa, jossa hän opiskeli kansakoulussa. Hän aloitti lukio-opiskelun Vaasan lyseon lukiossa, mutta suoritti kansainvälisen ylioppilastutkinnon apurahan turvin walesilaisessa United World College-koulussa, Atlantic Collegessa, jonka jälkeen hän opiskeli Helsingin yliopistossa valtiotieteen maisteriksi pääaineenaan kansantaloustiede ja suoritti London School of Economicsissa (LSE) MSc-tutkinnon taloustieteessä. Lisäksi Ollila opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa diplomi-insinööriksi teknillisen fysiikan koulutusohjelmassa. Pitkän koulutuksensa aikana Ollila tapasi monia tulevaisuuden merkkihenkilöitä, muun muassa tulevan Nokian hallituksen jäsenen Pentti Kourin Atlantic Collegessa ja Metson tulevan toimitusjohtajan Jorma Elorannan TKK:lla. Opiskeluaikanaan Ollila oli aktiivinen opiskelijapolitiikassa ja mm. toimi Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana kahden vuoden ajan. Opiskelujensa välissä hän ehti olla aktiivinen politiikassakin, ja toimi Suomen Keskustan kansainvälisten asioiden sihteerinä. Nuorena Ollila oli myös Luonto-Liiton jäsen ja aktiivinen partiolainen. Armeijassa Ollila syvensi johtamistaitojaan reserviupseerikoulussa ja sen oppilaskunnan puheenjohtajana kurssilla 162. Sotilasarvoltaan hän on reservin kapteeni. UraLaadukas koulutus takasi Ollilalle rahoitusalan työpaikan amerikkalaisessa Citibankissa, ensin Lontoossa ja sitten Helsingissä. Vuonna 1985 Ollila siirtyi Nokian palvelukseen hoitamaan kansainvälisiä rahoitusoperaatioita. Jorman näytöt vakuuttivat ja pääjohtaja Kari Kairamon organisaatiouudistus nosti Ollilan rahoitusjohtajaksi ja Nokian johtokuntaan vuonna 1986. Matkapuhelinliiketoimintoja (nyk. Nokia Mobile Phones) Ollila nimettiin vetämään vuonna 1990. Nokian hallitus nosti Ollilan Nokian toimitusjohtajaksi vuonna 1992 ja samalla yhtiössä luovuttiin kahden johtajan (pääjohtaja ja toimitusjohtaja) järjestelmästä. Tämä tehtiin pääosin Jorma Ollilan aloitteesta. Pääjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuodesta 1999 vuoteen 2006. Jorma Ollilan kaudella Nokia keskittyi telekommunikaatioon ja karsi/myi kaikki muut liiketoiminnot pois. Voimakas fokusoituminen oli hyvin riskipitoista, mutta GSM -standardin läpilyönti maailmalla yhdessä Nokian erinomaisen onnistumisen ja muutamien hyvien lippulaivatuotteiden (esimerkiksi 2110 -puhelin) siivitti Nokian mahtavaan kasvuun 1990-luvulla. Nokiasta tuli näin maailman mittakaavassakin iso yhtiö. Historioitsija Martti Häikiö luonnehtii Jorma Ollilan johtavan yritystänsä kuin sinfoniaorkesterin kapellimestari, mutta samalla kun sooloviulisti. Hän pitää yllä tasapainoa ja vetää yhtiötä kohti olennaisia tavoitteita. Ollila ei panosta edeltäjänsä tapaan karismaattiseen johtajuuteen, vaan käyttää valtaansa harkitusti, analyyttisesti ja laajoja sosiaalisia verkostoja hyödyntäen. Syvällisen rahoitusmarkkinaymmärryksensä vuoksi hän osaa käsitellä sijoittajasuhteita. Nokia-konsernin ulkopuolisina luottamustehtävinä Ollilalla on Bilderberg-ryhmän johtoryhmän jäsenyys, Ford Motor Companyn, Fruugo Oy:n ja UPM-Kymmene Oyj:n hallitusten jäsenyys ja Otava Kuvalehdet Oy:n hallituksen varapuheenjohtajuus. Lisäksi hän on The European Round Table of Industrialistin jäsen. Ollila jätti Nokian pääjohtajan tehtävät 1. kesäkuuta 2006. Jorma Ollila valittiin kansainvälisen öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajaksi. Hän aloitti tehtävässä 1. kesäkuuta 2006. Jorma Ollila on ensimmäinen ei-hollantilainen tai ei-brittiläinen henkilö Shellin yrityksen johdossa. Ollilan seuraajaksi Nokian pääjohtajaksi nimitettiin Olli-Pekka Kallasvuo. Nimitykseen vaikutti taustalla myös Ollila, Nokian hallituksen puheenjohtajana. Jorma Ollila toimii myös Elinkeinoelämän Valtuuskunnan (EVA) ja Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen (ETLA) hallitusten ja valtuuskuntien puheenjohtajana. Näissä tehtävissä on hän toimii osaksi yhteiskunnallisenkeskustelun herättelijänä. Ollila toimii myös The European Round Table of Industrialistsin puheenjohtajana. Jorma Ollila harkitsi presidenttiehdokkuutta Kokoomuksen riveissä vuonna 1999, silloisen valtionvarainministeri Sauli Niinistön pyynnöstä.[1] PerheOllila on naimisissa valtiotieteen maisteri Liisa Ollilan kanssa. Liisa Ollila on työskennellyt STM:n virkamiehenä, mutta ylennettiin sosiaali- ja terveysministeriön kansainvälisten asioiden toimiston päälliköksi toukokuussa 2007.[2] Heillä on kolme lasta. Jorma Ollila asuu Espoon Westendissä. Ollilat ostivat vuonna 2000 Nastolan Uusikylästä Toivonojan kartanon [3] KunnianosoituksiaJorma Ollila on valittu Pekingin kunniakansalaiseksi 2002 ja hän on vastaanottanut Suomen lisäksi kunniamerkkejä Puolasta, Saksasta, Unkarista ja Virosta. Hän on sekä valtio-opin että tekniikan kunniatohtori Helsingin yliopistossa ja Teknillisessä korkeakoulussa sekä kunniatohtori LSE:n Political Sciencessa. Lisäksi hän on kunniajäsen IEEE:ssä. Ollilalle on myönnetty Suomen Leijonan suurristi vuonna 2005 ja Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan komentajamerkki vuonna 1996. Ollila on kieltäytynyt ottamasta vastaan hänelle ehdotettua vuorineuvoksen arvonimeä. [4] Lähteet
ViitteetAiheesta muualla
|
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
Mercedes Car
This site monitored by SitePinger.net