Kreolikieli on kieli, jossa useampi kieli on sulautunut toisiinsa, usein niin, että siirtomaavaltion kieli on mukautettu paikalliseen kieleen. Kreoli on kieli, joka on puhujiensa äidinkieli. Mikäli vastaava kieli ei ole vielä saavuttanut äidinkielen asemaa, sitä nimitetään pidgin-kieleksi. Sekä kreolikielet että pidgin-kielet ovat oikeita kieliä, joilla on täysi kielioppi ja sanasto, toisin sanoen ne eivät ole murteellisia eivätkä väärin opittuja valtakieliä.
Eurooppalaisenkolonialismin seurauksena syntyi useita kreolikieliä, kun siirtomaissa syntyi paine siirtomaaisännän kielen puhumiseen.
Kreolikielten superstraatti on valtakieli, johon ollaan vaihtamassa, ja aiemmat paikalliset kielet ovat substraatteja. Kreolikielten sukulaisuus muihin kieliin on niiden sekoitusmaisen luonteen vuoksi vaikeasti määriteltävissä; on esitetty, ettei niitä luokiteltaisi mihinkään kielikuntaan, vaan ne aloittaisivat "tyhjästä".
Äkkikreolistuminen on prosessi, jossa kreolin syntyminen tapahtuu erittäin nopeasti, yhden sukupolven aikana (esimerkiksi orjat, jotka saapuivat useilta alueilta). Alueelle saapuu jokin valtakieli jota ihmisten syystä tai toisesta on puhuttava, joten tapahtuu merkittävää kielenvaihtoa. Koska kosketus uuteen valtakieleen ei ole riittävä, kyseisen kielen sanasto opitaan, mutta kielioppia ei täydellisesti. Niinpä käytetään joko alkuperäisen kielen kielioppia tai keksitään pitkälti uusi kielioppi.
Englannin kreolit
Englanti toimii superstraattina mm. seuraavissa kielissä:
Tok pisin on pidginin kautta syntynyt kreolikieli, jota puhutaan Papua-Uudella-Guinealla. Superstraatti on englanti, substraatteja ovat paikalliset kielet. Kielen nimi on lähtöisin englannin sanoista Talk pidgin.
Kriol on nykyisin Australian aboriginaalien suurin englannista poikkeava kieli, sen puhujia on yli 10 000.
Sranan tongoa eli "taki-takia" (engl. talkie-talkie) puhutaan Surinamissa. Kielen nimi on lähtöisin sanoista Surinam tongue, mutta mm. espanjan kielen vaikutuksesta kielen fonotaksi ja fonologia on kehittynyt täysin omaan suuntaansa.
Kria eli Belizen kreolia puhutaan Keski-Amerikan Belizessä, noin 40 prosenttia väestöstä puhuu sitä äidinkielenään. Belizen kreolin substraatteja ovat mm. Maya-kielet Kitche ja Ketsua sekä Carib-intiaani (Garifuna), ja se on siksi läheisempää sukua Hondurasin Miskito-rannikolla puhutun kreolin kanssa kuin esim. Jamaikan Patoisin kanssa.
Espanjan kreolit
Espanja on superstraattina ainakin neljässä kreolikielessä:
Palenquero eli Palenque on Kolumbiassa puhuttava kreolikieli, jota puhuu noin 2 500 ihmistä San Basilio de Palenquen kylässä ja joissakin Barranquillan lähiöissä Kolumbiassa. Kylän muodostivat aikanaan paenneet orjat ja alkuperäisväestö. Monet orjista eivät olleet olleet pitkään yhteydessä espanjalaisiin eivätkä siten ehtineet oppia kieltä täydellisesti. Substraatteina toimivat erilaiset afrikkalaiset kielet. Espanjankieliset eivät ymmärrä palenqueroa. Pääasiassa sen puhujat ovat iäkkäämpää väestöä, alle 25-vuotiaista kieltä puhuu 10% kylässä.
Papiamento eli Papiamentu on Alankomaiden Antilleilla ja Arubassa puhuttava kreolikieli, jota puhuu nykyisin noin 329 000 ihmistä. Se on itse asiassa portugaliin pohjautuva kreoli, mutta se muistuttaa enenevässä määrin espanjaa. Espanjan ja portugalin samankaltaisuuden vuoksi on vaikea määrittää kummasta kielestä mikäkin piirre tulee.
Fá d'Ambô on Ano Bom-saarella (Päiväntasaajan Guinealla) puhuttava kreolikieli. Muita nimikkeitä sille ovat Falar de Ano Bom ja Fla d'Ambu. Se muistuttaa suuresti portugaliin pohjautuvaa forron kreolikieltä, jota puhutaan samalla saarella sekä Fernando Póon saarella. 82% kielten sanastosta on samaa. Portugali otti asumattoman Ano Bomin haltuunsa 1400-luvulla, mutta vaihtoi sen ja joitakin Afrikan alueita Espanjan kanssa Uruguayhin1700-luvulla. Väestö oli kuitenkin espanjalaisvastaista.
Portugaliin pohjautuvia (portugali superstraattina) on lukuisia, ne voidaan lajitella kuuteen ryhmään:
Guinean ylängön kreolit tunnetaan nimellä Kriols, näitä puhutaan Gambiassa, Guinea-Bissaussa ja Senegalissa. Kap Verden kreolikielet lasketaan myös tähän luokkaan, mutta niistä käytetään nimeä Crioulos.
Portugalin Kiinan kreolit ovat Macaossa ja Hongkongissa puhuttavat portugalipohjaiset kreolikielet.
Portugalin Amerikan kreolit ovat Amerikassa puhuttavia portugalipohjaisia kreolikieliä. Näitä puhutaan Antilleilla ja Surinamessa. Myös Brasiliassa oli todennäköisesti aikanaan portugalipohjaisia kreolikieliä, mutta ne ovat kuolleet pois.
Kituba pohjautuu Maniangan alueen kongon kielen murteisiin. Tämä kreoli sai alkunsa Kongon kuningaskunnassa ennen siirtomaavallan aikaa alueella, jossa eri bantukieliä puhuvat kansat tekivät kauppaa keskenään. Siirtomaavallan kielet portugali ja ranska ovat myös jättäneet jälkensä kitubaan, mutta niitä ei voi pitää kituban superstraatteina.