Article on other languages:
 |
del.icio.us |
 |
Digg |
 |
Furl |
 |
|
 |
Rojo |
| Add to OnlyWire |
Luonnonsuojelu on toimintaa, jonka tavoitteena on eliölajien, luontotyyppien, luonnon monimuotoisuuden, luonnonkauneuden ja maisema-arvojen säilyttäminen. Suojelu voi kohdistua eliölajiin, elinympäristöön, luontotyyppiin, luonnonmuistomerkkiin, alueeseen tai koko maailman kattaviin järjestelmiin kuten meret, ilmakehä ja ilmasto.
Sisällysluettelo |
Miten luontoa suojellaan?
Kasvi-,sieni- ja eläinlajien yksilömääriä tutkitaan ja seurataan, ja tutkimusten mukaan pidetään kirjaa uhanalaisista lajeista. Kun jokin laji on käymässä uhanalaiseksi, sen elinympäristöä pyritään suojelemaan. Esimerkiksi metsikön hakkaaminen tai tien rakentaminen voidaan estää, jos todetaan, että se uhkaa uhanalaisen lajin elinmahdollisuuksia.
Lähes kaikki Suomen luonnossa elävät eli luonnonvaraiset eläimet on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla. Niitä ei saa ampua tai pyydystää, niiden pesiä ei saa vahingoittaa eikä eläimiä muutenkaan häiritä tahallaan.[1] Riistaeläimiä, kuten hirveä tai jänistä, saa metsästää tiettyinä aikana vuodesta, muulloin nekin on rauhoitettu. Joitakin petoeläimiä, kuten kettua ja minkkiä, metsästetään sen vuoksi, että ne syövät riistaeläimiä ja aiheuttavat haittaa muullekin luonnolle. Tarpeen tullen jokin metsästettävä voidaan kokonaan rauhoittaa. Esimerkiksi ahmaa ei saa lainkaan metsästää sen takia, että se on vaarassa hävitä Suomen luonnosta. Joka vuosi määrätään erikseen, kuinka monta ilvestä, sutta ja karhua saa ampua. Tavoitteena on pitää näiden eläinten määrä sopivana.
Mitä voi tehdä luonnon hyväksi?
Hyvä luonnontuntemus on jokaiselle luonnonsuojelijalle tärkeää. Kun liikut paljon luonnossa, opit vähitellen tunnistamaan monia eliölajeja. Voit myös keskittyä harrastamaan esimerkiksi kasveja, hyönteisiä tai lintuja. Harvinaisia kasveja ei tietenkään saa kokoelmiinsa kerätä, mutta ne voi valokuvata. Valokuvaamalla voi kerätä kasvien lisäksi hyönteisiä ja lintuja. Lintujen bongaaminen on monelle ykkösharrastus. Bongaaja pyrkii näkemään mahdollisimman monta lintulajia vuosien varrella ja pitää niistä kirjaa. Luonnonsuojelija kunnioittaa elämää. Eläinten annetaan olla rauhassa, eikä niiden pesintää häiritä. Luonnonvaraista eläintä ei saa ottaa lemmikiksi, ja haavoittunut eläin toimitetaan hoitoon. Pihapiiriin tulevia eläimiä, kuten lintuja tai siilejä, voi ruokkia. Linnuille voi ripustaa puihin pönttöjä ja siilille tehdä talvipesän. Myös metsiin voi viedä pönttöjä edistämään esimerkiksi liito-oravan ja pöllöjen pesintää. Toimit luonnon hyväksi, kun kulutat vain sen, minkä tarvitset ja kierrätät tavaroita. Kaikki teollisuuden tarvitsemat raaka-aineet ovat luonnosta peräisin. Jotta raaka-aineita riittäisi myös tulevien sukupolvien käyttöön, meidän pitää kuluttaa niitä maltillisesti ja välttää tuhlausta.
Luontoon kohdistuva uhka on lähes yksinomaan ihmisen toiminnan seurausta. Ihmisen toiminnasta aiheutuu luonnontilaisen ympäristön muuttumista tai tuhoutumista, saastumista, roskaantumista, rehevöitymistä ja muuta kuormittumista. Eliölajien pyynti aiheuttaa muutoksia lajitasapainoon, eliölajien teollinen kasvattaminen ja viljely yksipuolistavat ympäristöä.
Luonnonsuojelu pyrkii ehkäisemään ihmisen aiheuttamia muutoksia luonnontilaisessa ympäristössä ja toisaalta säilyttämään ihmisen pitkäaikaisen toiminnan aikaansaamia ympäristöjä, joille on muodostunut omaleimainen pienekosysteemi, sekä palauttamaan ihmisen toiminnan tuhoamia ympäristöjä entiselleen.
Luonnonsuojelu ja julkishallinto
Luonnonsuojelusta määrää Suomessa Luonnonsuojelulaki (20.12.1996/1096), jonka tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen, luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen, luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän käytön tukeminen, luonnontuntemuksen ja yleisen luonnonharrastuksen lisääminen sekä luonnontutkimuksen edistäminen.
Luonnon- ja maisemansuojelua ohjaava ja valvova ylin elin on ympäristöministeriö. Alueellisten ympäristökeskusten tehtävänä on edistää ja valvoa suojelua alueellaan. Kunnat on velvoitettu edistämään suojelua alueellaan.
Luonnonsuojelualueet
Luonnonsuojelulain mukaan luonnonsuojelualueita ovat kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut luonnonsuojelualueet.
Kansallispuisto
Kansallispuisto on valtion omistama alue, jonka käyttö kansallispuistona on säädetty lailla. Vaatimuksena on alueen merkitys yleisenä luonnonnähtävyytenä tai muutoin luonnontuntemuksen lisäämisen tai yleisen luonnonharrastuksen kannalta. Vähimmäispinta-ala kansallispuistolle on 1000 hehtaaria.
Kansallispuistoja hoitaa Metsähallitus, paitsi Kolin kansallispuistoa, joka on Metsäntutkimuslaitoksen hoidossa.
Kansallispuistoissa saa liikkua puiston järjestyssääntöjä noudattaen.
Katso myös: luettelo Suomen kansallispuistoista
Luonnonpuisto
Luonnonpuisto on valtion omistama alue, jonka käyttö luonnonpuistona on säädetty lailla (pinta-ala 1000 hehtaaria tai enemmän), tai asetuksella (pinta-ala alle 1000 hehtaaria). Vaatimuksena on alueen merkitys luonnonmukaisen kehityksen turvaamiselle, tieteelliselle tutkimukselle tai opetukselle.
Luonnonpuistoissa liikkuminen on sallittu vain merkittyjä reittejä pitkin.
Katso myös: Luettelo Suomen luonnonpuistoista
Muu luonnonsuojelualue
Suomessa on myös lehtojensuojelualueita, soidensuojelualueita ja vanhojen metsien suojelualueita. Pohjoiseen Lappiin on perustettu erämaalailla 12 erämaa-aluetta. Erämaa-alueet eivät ole varsinaisia luonnonsuojelualueita, vaikka niiden tarkoituksena on alueensa erämaaluonteen säilyttäminen.
Muita luonnonsuojelualueita voidaan perustaa kunnan, yhteisön ja yksityinen omistamalle maalle maanomistajan hakemuksesta tai suostumuksella ympäristökeskusten päätöksellä.
Katso myös: Suomen erämaa-alueet
Luonnonsuojelutoiminta
Lainsäädäntö asettaa yhteiskunnalle ja yritystoiminnalle vaatimuksia päästörajoitusten, maankäytön ja ympäristövahinkojen ennaltaehkäisyn suhteen. Pääosiltaan tämä lasketaan ympäristönsuojelun piiriin.
Julkishallinnon lisäksi luonnonsuojeluun osallistuu suuri määrä järjestöjä, yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä.
Luonnonsuojelun historiaa
Usein ajatellaan, että luonnonkansat ovat pitkään eläneet luonnon kanssa tasapainossa siten, ettei luonnonvaroja ole riistetty eikä luonto juuri muuttunut. Nykyihminen tosin on jo varhain aikaansaanut metsäpaloja ja metsästänyt monet jättimäiset nisäkäslajit eli megafaunan sukupuuttoon. Luonnonkansojen elämäntyyli ei kuitenkaan ole luonnonsuojelua sanan pääasiallisessa merkityksessä, sillä elämäntapa ei rasita juurikaan luontoa, eikä luonto siis ole vaarassa. Luonnonsuojelu on luontoa rasittavien toimintojen rajoittamista ja vastatoimintaa.
1800-luvulla alkoi moderni luonnonsuojeluaate. Britanniassa oli eläinsuojeluyhdistyksiä ja luontoharrastusta.Luonnonsuojeluasian puolestapuhujina toimivat muun muassa tutkimusmatkailija A.E. Nordenskiöld ja kirjailija Zacharias Topelius. Venäjän valtaapitävät suhtautuivat luonnonsuojeluun epäillen, koska he arvelivat, aivan perustellusti, sen olevan osa orastavaa suomalaismielisyyttä.[2]
Natsi-Saksa eläinsuojelukysymykset olivat suosiossa. Siellä otettiin käyttöön ensimmäiset eläinsuojelulait. Tuskan tuottamisesta eläimelle määrättiin rangaistus sen mukaan, miten monimutkaiseksi eläin oli luokiteltu. Pelätty ja vihattu petoeläin susi rauhoitettiin ensi kertaa länsimaissa.
1960-luvulla länsimaissa alettiin kiinnittää huomiota tuholaismyrkkyjen, kuten DDT:n vaarallisuuteen.Rachel Carsonin teos Äänetön kevät nosti ympäristömyrkyt keskustelun kohteeksi. Yrjö Kokon kirja Laulujoutsen havahdutti suomalaiset sukupuuttoriskiin.[3]
1970-luvun alussa yhdysvaltalaisten ja norjalaisten tutkijoiden Kasvun Rajat raportti nousi best-seller kirjaksi, ja kysymys maapallon kestokyvystä tuli laajemmin keskustelunaiheeksi. 1970-luvun Energiakriisi kiinnitti huomion kohdistumisen erityisesti energiavarojen riittävyyteen. Monet luonnonsuojeluyhdistykset kannattivat ydinvoimaa.
1970- ja 1980-lukujen vaihde oli metsäaktivismin kiihkeintä aikaa Suomessa. Vanhoja metsiä ja vesistöjä suojeltiin asettumalla niitä uhkaavien toimien tielle. Usein esimerkiksi kahliuduttiin puihin. Media oli usein paikalla, kun poliisit kantoivat luontoaktivisteja pois.
1980-luvun aikana pelko maailmanlaajuisia ympäristöongelmia kuten kasvihuoneilmiötä laajeni. Suomeen perustettiin monen muun maan tavoin ympäristöministeriö. Monien luonnonsuojelijoiden kanta ydinvoimaa kohtaan muuttui silti kielteiseksi; eräänä syynä tähän oli Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus. Uusiutuvien energianlähteiden kannatus alkoi kasvaa.
1990-luvulla Suomessa luonnonsuojeluliike näivettyi suurien lamojen vuoksi. Kierrätystä ja kestävää kehitystä ylläpitävää elintapaa alettiin suosia. Aktivistien määrä laski, mutta nämä muuttuivat varmemmiksi. Mediaa pyrittiin hyödyntämään aina kun mahdollista suuremman julkisuuden aikaansaamiseksi. Kansainväliset luonnonsuojeluyhdistykset kuten Greenpeace alkoivat toimia aktiivisemmin Suomessa. Greenpeace levitti maailmalla kuvaa Suomesta maana, missä vanhatkin metsät hävitetään. 2000-luvulla Greenpeace on lopettanut Suomen toimintojaan.
2000-luvulla on Suomessa alettu yhä enemmän velvoittaa kuntia ja yrityksiä kierrätykseen. Tutkimuksissa nuorison myönteisyys ympäristönsuojelua kohtaan on kasvanut, vaikka varsinaisten aktivistien määrä nousee vain hitaasti.
Kirjallisuus
- Useita kirjoittajia: Laulujoutsenen perintö. Suomalaisen ympäristöliikkeen taival (WSOY ja SLL, 2008)
