|
Article on other languages:
|
Maanjäristystoiminta. Yli 4,5 Richterin maanjäristykset 1973-2004. Väri kuvaa määnjäristyksen esiintymissyvyyttä.
San Franciscon raunioita vuoden 1906 maanjäristyksen jälkeen
Maanjäristys on maan kuoren värähtelyä, jota syntyy tulivuorenpurkauksissa ja mannerlaattojen liikkuessa toistensa suhteen. Värähtelyt leviävät aaltoina järistyskeskuksesta maan kuoreen ja sisään. Aaltotyyppejä on kolme: primääri- (P), sekundaari- (S) ja pinta-aallot (L). Maanjäristykset ovat endogeenisiä tapahtumia.
SyntyMaanjäristykset johtuvat litosfäärilaattojen välille syntyneen energian äkkinäisestä purkautumisesta. Litosfäärilaattojen liikkestä johtuen laatat voivat juuttua toisiinsa kiinni. Kohta, josta laatat ovat kiinni, ei kuitenkaan hajoa vaan juuttumiskohdassa laatta taipuu. Taipumisen seurauksena laattojen välille syntyy jännite, joka purkautuu jossakin vaiheessa. Purkautuminen havaitaan maan järkkymisenä tai joskus tsunamina. AaltotyypitPrimääri- eli pitkittäisaallot kulkevat nopeimmin ja saapuvat nimensä mukaisesti ensimmäisinä havaintopaikalle. Aallot kulkevat myös Maan nestemäisen ytimen läpi aina maapallon vastakkaiselle puolelle asti. Kaikkia alueita P-aallot eivät kuitenkaan saavuta, koska edetessään ne kääntyvät kohti Maan pintaa ja taipuvat vaipan ja ytimen rajalla. Ytimen ohi kulkevat aallot kulkevat etäisimmillään 103 asteen päähän järistyskeskuksesta. Ytimen läpäisseet aallot puolestaan peittävät noin 20 asteen säteisen alueen vastapuolella. Sekundaariaallot ovat poikittaista aaltoliikettä, joka ei voi edetä nesteessä eikä siten läpäise Maan ydintä. Ne kulkevat P-aaltoja lähes puolet hitaammin. P-aaltojen tavoin S-aallot voidaan havaita 103 asteen säteisellä vyöhykkeellä järistyspaikasta, mutta ei kuitenkaan sen ulkopuolella. Mittaaminen ja ennakointiMaajäristysten voimakkuus ilmaistaan yleensä YKSIKKÖINÄ logaritmisella Richterin asteikolla tai momenttimagnitudilla jotka likimain vastaavat toisiaan. Pienimmät ihmisaistein havaittavat järistykset ovat kolme yksikköä ja suurimmat mitatut yli yhdeksän yksikköä. Yhden askelman kasvu asteikossa vastaa värähtelyn noin kymmenkertaistumista ja energiamäärän 32-kertaistumista. Erityisillä mittalaitteilla, seismografeilla, havaitaan yhdenkin yksikön järistykset. Joskus arviontiin käytetään Mercallin asteikkoa, joka perustuu järistyksen vaikutusten havainnointiin. Maapallolla on tiettyjä seutuja, joilla järistyksiä sattuu tiheään. Alttiita alueita ovat esimerkiksi Turkki, Iran, Kalifornia ja Japani. Voimakas järistys voi tuhota kokonaisen kaupungin, jos se sattuu sijaitsemaan lähellä järistyskeskusta. Tuhoja yritetään lieventää rakentamalla maanjäristyksen kestäviä rakennuksia ja muita rakenteita. Maanjäristysten ennustaminen on vaikeaa. Tiedetään kyllä, että tietyllä alueella maa tulee järisemään ennemmin tai myöhemmin, mutta päivämäärää ja tarkkoja koordinaatteja ei pystytä antamaan. Joskus päästään kuitenkin kohtalaiseen tarkkuuteen. Esimerkiksi Turkissa on havaittu maanjäristysten seuraavan toisiaan muutaman vuoden välein, ja aina noin saman verran edellistä lännempänä. Vuoden 1999 voimakas järistys oli surullinen todiste tutkijoiden tuloksille. Seuraavan suurjäristyksen Turkissa ennustetaan sattuvan Istanbulin lähellä. Suurta maanjäristystä seuraa usein heikompia jälkijäristyksiä. Jälkijäristykset ovat yleensä joitakin yksikköjä pääjäristystä heikompia. Merkittäviä maanjäristyksiä
Termejä
Katso myösAiheesta muualla
|
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
Mercedes Car
This site monitored by SitePinger.net