|
Article on other languages:
|
Radioamatööri tarkoittaa henkilöä, joka on suorittanut paikallisen telehallintoviranomaisen ylläpitämän tutkinnon ja saanut todistuksen, joka oikeuttaa käyttämään radioamatööriasemaa ja rakentamaan radiolaitteita. Suomessa radioamatöörin pätevyystodistuksia myöntää Viestintävirasto (eli Ficora). Viestintäviraston valtuuttamat tutkinnonpitäjät järjestävät pätevyystutkintoja eri puolilla Suomea. Suomessa radioamatöörejä on noin 6000, maailmalla yli kolme miljoonaa. Radioamatööriharrasteen tarkoitus on pitää radioyhteyksiä toisten radioamatöörien kanssa. Harrasteen toinen tarkoitus on radiotekniikan tuntemuksen lisääminen rakentamalla lähetin- ja vastaanotinlaitteita sekä antenneja. Tapoja, joilla yhteyksiä pidetään, on monia: yleisimpinä puhetyöskentely, erilaiset digitaaliset lähetelajit sekä sähkötysyhteydet. Harrastuksen erilaisia muotoja ovat mm. DX-työskentely eli harvinaisten maiden keräily (DX = distant X, eli kaukainen tuntematon), kilpailutoiminta, radiosuunnistus ja yhteyksien pitäminen radioamatöörisatelliittien kautta. Radioyhteyksiä voidaan pyrkiä pitämään myös erityisen vaativissa olosuhteissa, kuten pienitehoisilla laitteilla tilapäisesti esimerkiksi maastoon rakennetuilta asemilta ilman sähkönsyöttöä valtakunnan verkosta tai heijastamalla signaali Kuun, meteorien ionisaatiovanojen (ks. meteorisironta) tai revontulien ionisoiman vyöhykkeen kautta. Radioamatööriasemilla, joilla on viranomaisen myöntämä asemalupa, on henkilökohtainen asematunnus. Kutsun ensimmäinen osa, prefiksi, kertoo aseman sijaintimaan. Suomen prefiksi on OH (erikoistapauksissa OF, OG, OI tai OJ). OH-etuliitteen jälkeen tulee numero, joka aikaisemmin osoitti läänin, jossa radioamatööriasema toimi. Lääniuudistuksen jälkeen läänikohtaisista tunnuksista on Ahvenanmaata lukuun ottamatta luovuttu, mutta yleensä vanhaa piirijakoa noudatetaan edelleen kun uusia tunnuksia haetaan. Ahvenanmaalla sijaitsevan aseman tunnuksessa on numero 0. Nykyisin on myös mahdollista hankkia maksua vastaan tietty tunnus.
Radioamatööritoiminta SuomessaRadioamatööritutkintoSuomessa radioamatööritutkinto on moduulipohjainen. Kunkin moduulin voi suorittaa itsenäisesti ja hyväksyttyjen moduulien yhdistelmät antavat oikeuden eri luokkien pätevyystodistuksiin. Hyväksytyillä tutkintomoduuleilla ei ole vanhenemisaikaa, joten ne voi suorittaa joko yksi kerrallaan tai kaikki samassa tutkintotilaisuudessa. Tutkintoja ottavat vastaan paikalliset pätevyystutkijat ympäri maan tarvittaessa. Tutkintomoduulit
RadioamatööriluokatTutkintomoduulien hyväksytysti suorittaminen oikeuttaa seuraaviin radioamatööriluokkiin:
Perusluokan radioamatöörillä on nykyään samat oikeudet radioalueiden käyttöön kuin yleisluokassa, mutta perusluokkalainen saa käyttää vain 100 Watin tehoa, kun taas yleisluokan suorittanut saa käyttää 1500 Wattia. Radioamatöörien taajuusalueetSuomessa radioamatööritoiminnassa voi käyttää seuraavia taajuusalueita (katso myös: Sähkömagneettinen spektri):
Näiden lisäksi erikoisluvalla hakemuksesta suomalaiset radioamatöörikerhot voivat käyttää pistetaajuuksia: 5278,6 kHz, 5288,6 kHz, 5298,6 kHz, 5330,6 kHz, 5346,6 kHz, 5366,6 kHz, 5371,6 kHz ja 5398,6 kHz. Ennen lääniuudistusta voimassa ollut piirijako
Suomen Radioamatööriliitto rySuomen Radioamatööriliitto ry. (SRAL) on Suomen radioamatöörien kansallinen keskusjärjestö. SRAL on kansainvälisen radioamatööriliiton IARU:n ja pohjoismaisten radioamatööriliittojen yhteistyöelimen NRAU:n jäsen. SRAL on perustettu 1921 ja siihen kuuluu noin 5000 jäsentä. Jäseneksi pääsee kuka tahansa radioamatööritoiminnasta kiinnostunut. Tunnettuja radioamatöörejä
Katso myösAiheesta muualla |
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
Mercedes Car
This site monitored by SitePinger.net