|
Article on other languages:
|
Ringo Starr (oik. Richard Starkey, s. 7. heinäkuuta 1940, Liverpool) tuli tunnetuksi The Beatles -yhtyeen rumpalina. Hän tuli yhtyeeseen alkusyksystä 1962 korvaamaan aiemmin erotettua rumpalia Pete Bestiä. Lukuisat myöhemmät nimekkäät rumpalit ovat kertoneet pitävänsä häntä esikuvanaan soittotaidossa. Hän sai rumpalinuransa alkuaikoina lempinimekseen "Ringo", koska hän tapasi pitää sormiensa koristeena runsaasti sormuksia. Starr on lisäksi laulaja ja näyttelijä.
Beatles-ajatRingo Starr ei juuri osallistunut muiden jäsenten tavoin kappaleiden säveltämiseen, poikkeuksena kuitenkin kaksi omaa laulua, "Don't Pass Me By" ja "Octopus's Garden", sekä "What Goes On" (Lennon-McCartney-Starkey) ja "Flying" (Lennon-McCartney-Harrison-Starkey, instrumentaali). Hän ei myöskään laulanut sooloa kuin harvalla kappaleella (useimmiten yhdellä laululla albumia kohti). Beatlesin alkuaikoina Ringo lauloi levylle raakoja rock'n'roll-tulkintoja: Beatlesin ensimmäisellä LP:llä laulun "Boys", sekä vuonna 1964 ilmestyneellä EP-levyllä version Carl Perkins -klassikosta Matchbox. Matchbox oli myös Ringon vakionumero Beatles-konserteissa. Lennon ja McCartney sävelsivät tuolloin vasta uraansa aloittelevalle Rolling Stones -yhtyeelle rock-laulun "I Wanna Be Your Man", jonka myöhemmin Beatles-levyllä esitti Ringo. Hän tulkitsi myös toisen Carl Perkins -klassikon, kantrityylisen laulun "Honey Don´t". Ringo piti kantrimusiikista ja sai Lennonin ja McCartneyn taivuteltua tekemään myös kantrivaikutteisia lauluja. Ringo itse lauloi Beatles-levylle vanhan kantribiisin "Act Naturally". 1960-luvun loppupuolella Lennon ja McCartney antoivat hänen tulkittavikseen kappaleet "Yellow Submarine" , "With A Little Help From My Friends" ja "Good Night". Beatles-aikojen suurin "Ringo-hitti" oli Yellow Submarine, joka julkaistiin singlen A-puolena ja nousi listaykköseksi. SoolouraRingon sooloalbumeilla 1970-luvun alussa kuullaan jonkin verran John Lennonin, Paul McCartneyn sekä George Harrisonin sävellyksiä (esim. "I'm the Greatest", John Lennon). Hän julkaisi myös kaksi täysin itse säveltämäänsä kappaletta, It Don't Come Easy ja Back Off Boogaloo. Ringon ensimmäiset soololevyt Beatlesin hajoamisen jälkeen menestyivät melko hyvin, mutta sitten hän katosi hittilistoilta pitkäksi aikaa. Vasta vuonna 1992 ilmestynyt Time Takes Time nosti hänet jälleen julkisuuteen. Ringon Beatles-nostalgiaa hyödyntävät konserttikiertueet vuodesta 1989 All Starr bändiensä kanssa ovat kuitenkin ehkä kiinnostaneet ihmisiä enemmän kuin hänen uudet studiolevynsä. Beatlesin hajoamisen jälkeen Ringo on soittanut rumpuja muutamilla muiden Beatlejen soololevyillä: John Lennonin Plastic Ono Band ja Imagine, George Harrisonin All Things Must Pass sekä Paul McCartneyn Pipes of Peace ja Flaming Pie. Ringo Starr on esiintynyt Suomessa Porin jazzfestivaaleilla vuonna 1992 ja Helsingin jäähallissa vuonna 1998. NäyttelijänäRingoa pidettiin Beatles-yhtyeen parhaana näyttelijänä. Esimerkiksi hänen suoritustaan elokuvassa A Hard Day's Night kehuttiin. Beatlesin hajoamisen jälkeen Ringo näytellyt monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Hän on näytellyt muun muassa Frank Zappaa elokuvassa 200 motels (1971). YksityiselämäVuonna 1975 Ringo muutti Englannista Monacoon, jossa hän asuu yhä, tosin hänellä on talo myös Yhdysvalloissa. 1970- ja 1980-luvuilla Ringo kärsi alkoholismista sekä myös riippuvuudesta laittomiin päihteisiin. Viimeiset 18 vuotta Ringo on ollut raitis ja tupakoimaton. Ringo on naimisissa näyttelijä Barbara Bachin kanssa. Hänen poikansa Zak (ensimmäisestä avioliitosta) on myös rumpali. Zak soittaa tällä hetkellä menestyneessä The Who -yhtyeessä. Ringon laulamat Beatles-kappaleet"Boys" albumilla Please Please Me 1963 "I Wanna Be Your Man" albumilla With the Beatles 1963 "Matchbox" EP-levyllä Long Tall Sally 1964 "Honey Don't" albumilla Beatles for Sale 1964 "Act Naturally" albumilla Help! 1965 "What Goes On" albumilla Rubber Soul 1965 "Yellow Submarine" single 1966 ja myös albumilla Revolver 1966 "With A Little Help From My Friends" albumilla Sgt. Pepper 1967 "Don't Pass Me By" ja "Good Night" tupla-albumilla The Beatles (White Album) 1968 "Octopus's Garden" albumilla Abbey Road 1969 "You've Got Troubles" albumilla Anthology 1, äänitetty 1965 ja julkaistu 1995 Albumit1970 Sentimental Journey 1970 Beaucoups of Blues 1973 Ringo 1974 Goodnight Vienna 1976 Ringo's Rotogravure 1977 Ringo the 4th 1978 Bad Boy 1981 Stop and Smell the Roses 1983 Old Wave 1992 Time Takes Time 1998 Vertical Man 1999 I Wanna Be Santa Claus 2003 Ringo Rama 2005 Choose Love 2008 Liverpool 8 Ringo All-Starr Band kokoonpanot
Aiheesta muualla |
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
Mercedes Car
This site monitored by SitePinger.net