Sukunimi

Article on other languages:

• Marga
• Anv-familh
• Cognom
• Příjmení
• Efternavn
• Familienname
• Family_name
• Apellido
• Familia_nomo
• Nom_de_famille_en_France
• Apelido
• 성씨
• Prezime
• Cognome
• שם_משפחה
• Pavardė_(asmenvardis)
• Vezetéknév
• Achternaam
• 姓
• Etternavn
• Slektsnamn
• Familiennaam
• Nazwisko
• Sobrenome
• Nume_de_familie
• Фамилия
• Family_name
• Priezvisko
• Efternamn
• ఇంటి_పేర్లు
• นามสกุล
• Họ
• Прізвище
• No_d'_famile
• 姓氏

Tätä artikkelia tai sen osaa käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Sukunimi on nimi, joka periytyy suvussa. Sukunimet ovat harvinaisempi ilmiö kuin etunimet, jotka tunnetaan kaikissa kulttuureissa.

Useimmissa länsimaissa sukunimi mainitaan yleensä etunimen jälkeen, mutta monissa aasialaisissa ja afrikkalaisissa kulttuureissa sukunimi mainitaan ennen etunimeä, tunnettuja esimerkkejä ovat Kiina ja muut itäaasialaiset kulttuurit sekä Euroopassakin Unkari. Länsimaissakin hakuteoksissa henkilöt yleensä aakkostetaan ensijaisesti sukunimen mukaan, joka tällöin on poikkeavasti etunimen edellä, useimmiten pilkulla erotettuna. Suomessa on lisäksi puhekielessä tavallista käyttää sukunimen genetiiviä etunimen edellä.

Monissa maissa, esimerkiksi Saksassa on yleistä, että sukunimi alkujaan kuvasti ammattia tai yhteiskuntaluokkaa.

Sukunimet Suomessa

Suomen yleisimmät sukunimet ovat Virtanen, Korhonen ja Nieminen.^[1]

Vuonna 2003 vihityistä aviopareista 81 % otti käyttöön aviomiehen sukunimen (sisältää myös tapaukset, jossa vaimolla yhdistelmäsukunimi) ja 1,3 % vaimon sukunimen (sisältää myös tapaukset, jossa miehellä yhdistelmäsukunimi). Vuodesta 1986 lähtien naisen nimen ottavien parien ja puolisoiden, jotka säilyttävät omat sukunimensä, määrä on kasvanut.^[2]

Suomen sukunimien etymologiaa

Läntisessä Suomessa ihmiset tunnettiin patronyyminimiltään (Jaakko Mikonpoika). Länsisuomalaiset sukunimet ovat peräisin yleensä talojen nimistä.^[3] Usein ne on johdettu vanhoista etunimistä liittämällä niihin pääte -la tai -lä.

Itä-Suomessa Savilahden eli nykyisen Mikkelin tienoille syntyi maamme ja ehkä koko maailman vanhin tavallisen rahvaan käytössä ollut sukunimijärjestelmä.^lähde? Tämä tapahtui todennäköisesti jo 1200-luvulla,^lähde? ja se säilyi vahvana koko Ruotsin vallan ja autonomian ajan lähes koko Savossa ja Karjalassa. Jo ensimmäisistä kirjallisista lähteistä (hajatietoja 1300- ja 1400-luvulta, koko väestöstä 1500-luvulta) alkaen esiintyy itäsuomalaisilla - länsisuomalaisista poiketen - sukunimiä, ja ainakin 1500-luvun puolimaista lähtien ne voidaan genealogisin metodein todistaa vakaasti periytyviksi. Periytyvyys on kuitenkin ollut itäsuomalaiselle nimijärjestelmälle jo syntyperäinen piirre. .^[4]Myös eläinkunnan tai kasvikunnan mukaan nimettyjä sukunimiä on olemassa. ^[5] Monissa tavallisimmissa suomalaisissa sukunimissä on pääte -nen, mikä on ollut Itä-Suomessa yleistä jo satoja vuosia sitten. Yleisiä sukunimiä ovat Suomessakin olleet ammattien mukaan tulleet nimet. Ulkomailta tulleilla suvuilla on ollut oma sukunimi. Oman ryhmänsä ruotsinkielisiä sukunimiä muodostavat ne, jotka ovat tulleet ruotusotatorppien nimistä. Sukunimissä yleiset etuliitteet ala- ja ylä- tulevat talon sijainnin mukaan joen suhteen. Se talo, joka on yläjuoksulle päin, on Ylä-Talonen ja taas veden virtaamaan suuntaan oleva talo on Ala-Talonen.

Vielä 1900-luvun alussa suomenkielisiä sukunimiä oli etupäässä vain talonpoikaissuvuilla, kun taas säätyläisillä sukunimet olivat yleensä vieraskielisiä, useimmiten ruotsinkielisiä, mutta myös saksankielisiä nimiä esiintyy. Ihmisen säädyn saatoi yleensä päätellä hänen sukunimestään. Tavallisia ovat olleet myös nimet, joissa pohjautuvat johonkin vanhaan suomenkieliseen suku- tai paikannimeen, johon kuitenkin on esimerkiksi lisätty latinalaisperäinen pääte -ius säätyläisaseman osoittamiseski. Sukunimien suomalaistaminen muodostui kuitenkin 1900-luvun alkupuolella ajoittain suoranaiseksi joukkoliikkeeksi, ja varsinkin suuressa nimenmuutoksessa vuosina 1906 ja 1935 kymmenettuhannet ihmiset omaksuivat suomenkielisen sukunimen.

Lainsäädäntöä

Suomessa laki edellyttaa että kaikilla on sukunimi. Laki salli sukunimettömyyden 1900-luvulle asti, sillä Suomen ensimmäinen sukunimen pakollistava laki, sukunimilaki, tuli voimaan vasta 1920. Useimmilla suomalaisilla kuitenkin oli sukunimi jo ennestään.

Suomen lain mukaan lapsi saa vanhempiensa sukunimen. Jos vanhempien sukunimi on sama, lapsi (sekä biologinen että adoptiolapsi) saa sen. Muutoin lapsi saa sen vanhemman sukunimen, jonka vanhemmat ilmoittavat. Jos ilmoitus jätetään tekemättä, lapsi saa äidin nimen. Saman perheen kaikilla lapsilla tulee olla sama sukunimi, joten ei voi antaa esimerkiksi isän sukunimeä esikoiselle ja äidin sukunimeä kuopukselle. Avioliittoa solmittaessa puolisot voivat molemmat säilyttää oman sukunimensä, tai toinen voi ottaa puolisonsa nimen, jolloin hän voi käyttää omaa sukunimeään puolison nimen edellä ns. yhdistelmäsukunimi. ^[6] Yhdistelmäsukunimi on sukunimi, joka muodostuu kahdesta sukunimestä, joiden välissä on kirjoituksessa yhdysmerkki (esimerkiksi Virtanen-Korhonen). Tällainen yhdistelmänimi ei periydy jälkeläisille. Parisuhdelain mukaan samaa sukupuolta olevien henkilöiden sukunimi ei muutu parisuhteen rekisteröinnin yhteydessä.

Suomessa sukunimen voi muuttaa maistraatissa, mutta sen on täytettävä tietyt ehdot.^[7] Monissa muissa maissa saa sen sijaan valita sukunimen huomattavasti vapaammin. Esimerkiksi USA:ssa eräs henkilö halusi päästä puhelinluettelon viimeiseksi ja vaihtoi sukunimekseen Zzzzzzzzzra.^{[8] [9]}

Ennen vuotta 1986 nainen sai avioliittoon mennessään aina miehensä sukunimen, mutta sai halutessaan käyttää myös yhdistelmäsukunimeä samoin kuin nykyäänkin.

Katso myös

• Luettelo ruotsin kielestä suomennetuista sukunimistä

Lähteet

Aiheesta muualla

• Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu