|
Trilobiitit (Trilobita) ovat sukupuuttoon kuolleita niveljalkaisia jotka muistuttavat jonkin verran molukkirapua tai siiraa. Ne kehittyivät kambrikaudella, ja kukoistivat koko paleotsooisen maailmankauden. Trilobiitteja tunnetaan noin 17 000 eri lajia. Viimeiset trilobiitit kuolivat sukupuuttoon permikauden lopulla 252,6 miljoonaa vuotta sitten. Trilobiitit olivat varsin pieniä; suurin osa lajeista oli vain joitakin senttimetrejä pitkiä. Suurin löydetty trilobiitti on Kanadasta löytynyt 72 cm pitkä Isotelus rex.
Trilobiittien kehitysTrilobiittien arvellaan kehittyneen esikambrikautisesta Parvancorina-eläimestä, joka oli kuin alkeellinen, kuoreton, jaokkeeton trilobiitti. Kambrikautinen Primicaris oli alkeellinen trilobiitti, jossa oli heikko ero pääosan ja häntäosan välillä. Tämä pään ja ruumiin raja on vahvistunut Naraoialla, jossa ei ole näkyvia jaokkeita. Mutta Kuamaialla on selvät jaokkeet. Redlichialla oli kaikki tai lähes kaikki klassisen trilobiitin piirteet. Kaikilla varhaisilla trilobiiteilla ei ole ollut silmiä, mutta kambrikautinen Olenellus gilberti on ollut ensimmäinen eliö, joka nähnyt näkemänsä asiat kuvina. Myöhemmin kehittyi useita erilaisia verkkosilmiä. Trilobiitit näyttävät eläneen vain merissä, ei makeassa vedessä. Trilobiittien pääryhmätRyhmät alkeellisuuden mukaan. Suluissa lahkojen esiintymisajat.
Trilobiittien katoaminenTrilobiittien arvellaan joutuneen kalojen syömiksi. Etenkin ordoviikkikaudella ja siluurikaudella kehittyneiden haiden arvellaan syöneen trilobiitteja. Kambrikaudella Anomalocaris on ollut suurin trilobiitteja saalistava petoeläin. Lisäksi yleiset muutenkin Maan elämää tuhonneen Ordovikin ja Permin joukkotuhot hävittivät trilobiitit pois. Myös ilmastonmuutoksen uskotaan olleen yksi tekijä trilobiittien katoamiseen. On esitetty myös, että simpukat olisivat yleistyessään syrjäyttäneet trilobiiti ja näin aiheuttaneet niiden katoamisen. Trilobiittien silmätyypitTrilobiittien silmät koostuvat kirkkaasta kalsiitista eli kalkkisälvästä, joka on kiteytynyttä pehmeää kalkkikiveä. Tämä mineraali on tunnettu kahtaistaittamisesta. Epäorgaanisen materiaalin vuoksi silmät ovat säilyneet fossiiliaineistossa erityisen hyvin. Fossiiliaineistosta tunnetaan kolme silmätyyppiä:
Jotkin trilobiitit ovat olleet sokeita. Trilobiittien tutkimushistoriaOgygiocarella debuchii (Brongniart, 1822) oli ensimmäinen tieteellisessä julkaisussa kuvattu trilobiitti. Walesilainen luonnontutkija Edward Lhuyd (1660–1709) kuvasi sen vuonna 1698 nimittäen tätä virheellisesti litteäksi kalaksi (Flat Fish). Saksalainen eläintieteilijä Walch tunnisti trilobiitit sukupuuttoon kuolleeksi eliöryhmäksi vuonna 1771. Trilobiitteja on tutkittu noista ajoista lähtien hyvin paljon, sillä 1800-luvulla ne olivat siellä lähes ainoa tunnettu sukupuuttoon kuollut eliöryhmä. Nykyisistä tutkijoita tunnetuimpia ovat Richard Fortey ja Brian Chatterton. Trilobiittien keräilyTrilobiitit ovat keräilijöiden keskuudessa suosituimpia fossiileja dinosaurusten jälkeen. Trilobiitteja kerätään kaupalliseen myyntiin Venäjällä (etenkin Pietarin alueella), Marokossa, Yhdysvalloissa, Saksassa ja Tšekeissä. Marokossa valmistetaan runsaasti myös trilobiittiväärennöksiä. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 20 % kaikista marokkolaisista trilobiiteista on väärennöksiä. Trilobiitteja löytyy myös Ahvenanmaalta, mutta niiden kerääminen on kiellettyä ilman maanomistajan lupaa. Trilobiittien, kuten muidenkaan fossiilien kerääminen ei ole hyväksyttävää Ahvenanmaalla muuhun kuin tieteelliseen tarkoitukseen. Ahvenanmaalla ordovikikautisessa kalkkikivessä on Asaphus-, Illaenus- ja Cheirurus-sukuihin kuuluvia trilobiitteja. Harvinaisuuksia ovat tappisilmäinen Asaphus kowalewskii ja ainoastaan Suomesta kuvattu Asaphus fennicus.lähde? YksilönkehitysTrilobiitin alkionkehitys alkaa pyöreästä protaspidista, jaokkeita syntyy meraspidissa ja aikuinen trilobiitti on holaspidi. Kuvia
Katso myösKirjallisuuslähteet
Aiheesta muualla
|
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
Mercedes Car
This site monitored by SitePinger.net