|
Article on other languages:
|
Tyynimeri (myös Tyyni valtameri tai Iso valtameri) on maailman suurin merialue, joka sijaitsee Aasian ja Amerikan mantereiden välissä. Tyynimeri on kooltaan 179 679 000 km² ja peittää yhden kolmasosan maapallon pinta-alasta. Pohjois-eteläsuunnassa valtameren pituus on noin 15 500 km ja itä-länsisuunnassa noin 19 800 km. Maapallon syvin kohta, Mariaanien hauta (10 911 metriä merenpinnan alapuolella) sijaitsee Tyynessämeressä. Tyynessämeressä sijaitsee noin 25 000 saarta (pääasiassa Päiväntasaajan eteläpuolella), enemmän kuin muissa merissä yhteensä. Valtavaa saaristoaluetta kutsutaan yleisnimellä Oseania. Alun perin Fernão de Magalhães nimesi meren latinaksi Mare Pacificumiksi, josta juontuu meren nimi monilla muillakin kielillä.
HistoriaaTyynellämerellä tapahtui esihistoriallisina aikoina merkittäviä ihmisten muuttoaaltoja, merkittävimpänä austronesialaistaen – erityisesti polynesialaisten – muuttoaalto Aasian reunoilta asuttamaan Tahitia ja tämän jälkeen Havaijia ja Uutta Seelantia, ja paljon myöhemmin Pääsiäissaarta. Eurooppalaiset näkivät Tyynenmeren ensimmäisen kerran 1500-luvulla: espanjalainen löytöretkeilijä Vasco Núñez de Balboa ylitettyään Panaman kannaksen vuonna 1513, ja Fernão de Magalhães, joka purjehti Tyynellämerellä maailmanympäripurjehduksensa aikana 1519–1522. Vuonna 1564 konkistadorit purjehtivat meren yli Meksikosta Filippiineille ja Mariaanien saarille. 1500-luku oli espanjalaisten valtakautta heidän laivojensa purjehtiessa Espanjasta Filippiineille, Uuteen Guineaan, ja Salomonin saarille; espanjalaiset kauppalaivat purjehtivat Tyynenmeren yli kerran tai kaksi vuodessa Manilan ja Acapulcon välillä. 1500-luvun lopulla Ragusasta (Dubrovnikista) kotoisin ollut Vice Bune purjehti lounaisella Tyynellämerellä, ja löysi mm. Vanuatun. 1600-luvulla hollantilaiset purjehtien eteläisen Afrikan ympäri hallitsivat löytöretkeilyä ja kauppaa; Abel Janszoon Tasman löysi Tasmanian ja Uuden-Seelannin vuonna 1642. Ragusanilaiset kauppiaat hallitsivat kauppaa Melanesiassa. 1700-luvulla löytöretkeily Tyynellämerellä kiihtyi: venäläiset tutkivat Alaskaa ja Aleuttien saaria, ranskalaiset Polynesiaa, brittiläinen James Cook teki kolme matkaa Tyynellämerellä. 1800-luvulla Iso-Britannia ja Ranska – myöhemmin myös Yhdysvallat – miehittivät suurta osaa Oseaniaa. 1800-luvun loppupuolella tehtiin tieteellisesti merkittäviä tutkimusmatkoja: brittiläisen HMS Beaglen (mukana Charles Darwin), yhdysvaltalaisen USS Tuscaroran ja saksalaisen Gazellen purjehdusmatkat. 1900-luvun alussa japanilaiset hallitsivat vuoteen 1914 mennessä läntistä Tyyntämerta, ja valloittivat monia muita saaria Toisen maailmansodan aikana. Yhdysvallat oli vallannut Filippiinit vuonna 1898. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat hallitsi Tyyntämerta. MaantiedettäTyyntämerta kiertää vyöhyke jolla tapahtuu suurin osa Maan maanjäristyksistä ja tulivuorenpurkauksista. Lisäksi sen alueella sijaitsee useita kuumia pisteitä (engl. hot spots), maankuoren aukkoja joiden vulkaaninen toiminta on muodostanut useita saariketjuja mm. Seura-saarten, Cook-saarten ja Havaijin saariketjun. Saaret ovat syntyneet Tyynenmeren mannerlaatan liikkuessa kuuman pisteen päällä luoteeseen pisteen pysyessä paikallaan Maan vaipassa. Näin syntyneessä tulivuorisaarten ketjussa vanhimmista saarista on jäljellä eroosion vaikutuksesta enää saarten ympärillä kasvaneiden koralliriuttojen muodostamat atollit. Tuliperäisyys on vaikuttanut voimakkaasti polynesialaiseen kulttuuriin, esim. havaijilaisen mytologian Pele-jumala. Korkeuserot
Veden ominaisuuksiaTyynenmeren veden lämpötila vaihtelee jäätävästä napojen läheisyydessä päiväntasaajan noin 25–30 celsiusasteeseen. Myös veden suolaisuus vaihtelee leveysasteittain. Vesi on päiväntasaajalla ympäri vuoden vähemmän suolaista kuin keskileveysasteilla johtuen runsaasta sadannasta. Leutojen leveysasteiden ja napa-alueiden välillä suolaisuus on myös alhaisempaa, koska merivesi haihtuu heikosti hyvin kylmillä alueilla. Tyynenmeren sivumeret
Aiheesta muualla
|
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
Mercedes Car
This site monitored by SitePinger.net