|
Article on other languages:
|
Lyhenteellä Y2K38 tarkoitetaan Y2K-ongelmien kaltaista, 18. tammikuuta 2038 tapahtuvaa 32-bittisen kellon ympäripyörähtämistä. Unix-käyttöjärjestelmässä aikaa mitataan sekunteina nollahetkestä 1. tammikuuta 1970 kello 0.00.00 UTC. Tietokoneissa ja käyttöjärjestelmissä joissa käytetään ajan esittämiseen etumerkillistä 32-bittistä time_t-sekuntilaskuria tämä ajan esitystapa ei riitä ilmaisemaan 18. tammikuuta 2038 jälkeisiä aikoja. Monissa 64-bittisissä arkkitehtuureissa (esim. Linux/amd64) on siirrytty käyttämään 64-bittistä time_t:tä. Tilapäisratkaisuna on myös esitetty time_t:n muuttamista etumerkittömäksi, joka antaa siirrokseen lisäaikaa, mutta tällöin ei voida esittää ennen 1.1.1970 olevia ajankohtia. Ongelmana on myös, että jos time_t:n tyyppiä muutetaan, sitä käyttävät ohjelmat - käytännössä lähes kaikki ohjelmat - on pakko kääntää uudelleen. On kuitenkin erittäin todennäköistä, että 64-bittiset järjestelmät syrjäyttävät 32-bittiset järjestelmät kokonaan ennen kriittistä ajankohtaa, koska niihin siirtyminen alkoi laajasti serverijärjestelmissä 1990-luvulla ja jopa pöytäkoneissa 2000-luvun alussa. Ongelmaan on alettu törmätä jo varhemmin. Esimerkiksi kolmenkymmenen vuoden asuntolainan ottaminen vuonna 2008 voi paljastaa kyseisen ongelman. Katso myös |
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
Mercedes Car
This site monitored by SitePinger.net